Organisaatio


Nakkilan Vire on noin 500 jäsenen yleisseura Satakunnassa. Vire on perustettu 1945 ja seuran lajivalikoimaan kuuluvat hiihto, keilailu, yleisurheilu ja kuntoliikunta.

Viren toiminta perustuu vahvaan ympärivuotiseen urheilukoulutoimintaan, jota täydentää lasten ja nuorten kilpailutoiminta maastojuoksuineen ja yleisurheilu-, hiihto- sekä sisäratakilpailuineen. Lisäksi järjestämme kuntoliikuntatapahtumia kaikenikäisille. Viren menestyneimpiä urheilijoita ovat olleet hiihtäjä Milla Saari (os. Jauho) ja pikajuoksijat Jenna Jokela sekä Harri Kivelä. Vireläishiihtäjien menestys on ollut erinomainen jopa kansainvälisellä tasolla, sillä peräti kolme vireläishiihtäjää on osallistunut nuorten MM-kilpailuihin.

Yleisurheilijat ovat saavuttaneet runsaasti SM-mitaleita ja useat eri urheilijat ovat saaneet kutsun maaottelutehtäviin. Kesällä 2012 Kristian Salo nousi suomalaisen urheilukansan tietoisuuteen juoksemalla Kalevan kisojen 200 metrillä neljänneksi. Hänen menestyksekästä kauttaan täydensivät Suomen mestaruus, maaotteluvoitto ja 300 metrin Suomen ennätys. Vuonna 2014 Jenni Jokinen juoksi myös neljänneksi Kuopion Kalevan kisojen naisten 200 metrillä.

Johtokunta

Puheenjohtaja

Harri Aalto
Präskintie 16 as.5
29250 Nakkila
040 8234 200
harri.aalto@sul.fi

Varapuheenjohtaja
Mia Rantala

Rahastonhoitaja
Jenni Jokinen

Sihteeri
Saila Kurri

Toiminnanjohtaja
Paula Nurmi
Matarankuja 2
28450 Vanha-Ulvila
050 9114 660
paula.nurmi@nakkilanvire.fi

Muut jäsenet
Jarkko Kujamäki
Jonna Heikkilä
Rauno Tuomi
Mari Nurmi

Yleisurheilujaosto

Yleisurheilujaoston puheenjohtaja
Mia Rantala
Porintie 327
29250 Nakkila
050 437 3434
mia.rantala78@gmail.com

Muut jäsenet
Jari Kujamäki
050 5241 215

Jarkko Kujamäki
044 3775001
jarkko.kujamaki@nakkila.fi

Saila Kurri
046 8105 822
saila.kurri@gmail.com

Elina Unkuri
050 516 9960
elina.unkuri@edupori.fi

Miia Jokinen
045 139 8766
miia.jokinen@outlook.com

Anne Mäenpää
044 201 0203
anne.maenpaa@dnainternet.net

Riku Rosenvall
040 825 8498
riku.rosenvall@ulvila.fi

Jaakko Rantala
045 217 4217
jrantala78@gmail.com

Hiihtojaosto

Hiihtojaoston puheenjohtaja
Jonna Heikkilä
Villilänmäentie 10
29250 Nakkila
040 540 9635
jonna.heikkila@nakkila.fi

Muut jäsenet
Rauno Tuomi
044 425 3708
rauno.tuomi@empower.fi

Pentti Marila
050 566 7882

Tuuli Haapio
044 527 3628
haapio.tuuli@gmail.com

Pasi Sjöblom
044 561 2980
pasi.sjoblom@inspecta.com

Hannaleena Kanerva
040 573 4207
hannaleena.kanerva1@gmail.com

Kuntojaosto

Kuntojaoston puheenjohtaja
Jussi Nurmi
Matarankuja 2
28450 Vanha-Ulvila
040 510 6671
junurmi@hotmail.com

Muut jäsenet
Erkko Leino
Aaro Toroska
Markku Salo.

Keilailujaosto

Puheenjohtaja
Matti Aarikka

Muut jäsenet
Toivo Aalto
Teuvo Yliniemi